Etäyhteydet itsenäisemmän asumisen tukena

Kohtaatko Sinä jo etänä?

Olet luultavasti kuullut esimerkiksi etälääkäreistä, etäterapiasta tai ikääntyneille suunnatuista videovälitteisistä etäpalveluista. Ehkäpä olet hoitanut pankkiasioitasi tai työkokouksiasi videoyhteyden välityksellä. Suurelle osalle kansalaisista videovälitteinen kohtaamistapa on tullut tutuksi tavalla tai toisella, ei kuitenkaan kaikille.

Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden arjessa videovälitteiset kohtaamiset ovat vielä pääosin hyödyntämätöntä aluetta. Tästä syystä hankkeen yksi osatavoitteista on kehittää itsenäisen asumisen digitaalista etätukea ja tuottaa tietoa sähköisten palveluympäristöjen hyödyntämisestä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden päivittäisissä toiminnoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa monipuolisia kokeiluja yhdessä toimijoiden, ammattihenkilöstön ja lähihenkilöiden kanssa. Hankkeen etätuen kokeiluissa esimerkiksi itsenäiseen asumiseen valmistautuva tai sitä harjoitteleva henkilö on voinut saada tukea ja ohjausta arkeensa videoneuvottelujärjestelmän kautta asumisen ohjaalta. Lisäksi videovälitteisiä kohtaamisia on hyödynnetty paljon hankkeen digiohjaamisessa sekä yhteydenpidossa. Onpa videovälitteinen kohtaamistapa mahdollistanut esimerkiksi Helsingin ja Outokummun digitiimien tapaamiset ja uusiin ihmisiin tutustumisen. Tässä kirjoituksessa keskitytään erityisesti toimijoiden ja ammattihenkilöstön videovälitteisiin kohtaamisiin.

Etätuen kokeilu käytännössä

Etätuen kokeilut ovat olleet luonnollista jatkumoa itsenäisen asumisen digiklubitoimintaan. Asumisen digiklubitoiminnan tavoitteena on ollut laajentaa toimijoiden tietoutta digin moninaisista mahdollisuuksista sekä löytää omaan arkeen ja elämään soveltuvia digipalveluita. Lisäksi toiminnassa on harjoiteltu erilaisia videovälitteisiä viestintätapoja. Hankkeen kokeiluissa etätuen tavoitteet ja ajankohdat suunnitellaan aina yhteistyössä, yksilöllisten tarpeiden mukaan toimijan, heidän tukiverkoston ja asumisen tukipalvelujen järjestäjien kanssa. Valmistelu on ollut suunnitelmallista ja toiminnan tueksi on valmistettu paljon tukimateriaalia.

Kokeilujakson kesto yhteisöissä on noin 4 kuukautta. Etätapaamisia on toteutettu jokaisen nuoren kanssa noin yhden kerran viikossa. Etätapaamisten kesto on vaihdellut 15 minuutista tuntiin. Toiminnan toteutuksesta ovat vastanneet ohjaajat ja erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Hankkeen henkilöstön vastuulla on osallistujien perehdyttäminen videoneuvottelualustan käyttöön sekä käytönaikainen tekninen tuki. Lisäksi hanke kerää ja kokoaa toimijoiden, ohjaajien ja lähihenkilöiden kokemuksia etätuesta. Kokeilujen etenemistä ja käyttökokemuksia etätuen hyödyntämisestä arjessa seurataan yhteisöllisten ja tarpeen mukaan myös yksilöllisten kohtaamisten avulla.

Etäkokeilu tiivistetysti
Etäyhteyteen! Mutta millä alustalla?

#Ihan Diginä! -hanke kartoitti useita videoneuvottelualustoja ennen kokeilujen alkua. Pyrimme siihen, että etäyhteysalusta mahdollistaisi kokeiluun osallistuville toimijoille omien älylaitteiden käytön ja olisi hyödynnettävissä arjen yhteydenpidossa monipuolisesti. Kokeiluissa päädyttiin hyödyntämään alustoja, jossa oli riittävä tietosuoja. Lisäksi alustojen ominaisuuksia pystyy hyödyntämään toimijoiden arjessa laajemminkin; alustat mahdollistavat yhteyden ammattihenkilöstön lisäksi myös ystäviin ja sukulaisiin. Alustat eivät myöskään vaatineet erillisiä hankintoja ja näin ne olivat helposti juurutettavissa osaksi luonnollista arkea. Toimijoiden ja ammattihenkilöstön tueksi on valmistettu paljon kuvatuettua materiaalia. Lisäksi on tarjottu käyttötukea, niin kasvokkain kuin etänä. Kerätyt köyttäkokemukset osoittavat sen, että erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä on kykyä hyödyntää ja oppia laaja-alaisesti käytössä olevien videoneuvottelualustojen käyttöä riittävän tuen, toistojen ja tukimateriaalin avulla.

Poimintoja tuloksista

Etäkohtaamisia hyödynnettiin esimerkiksi arkisten kuulumisten vaihtoon, tulevien tukikäyntien suunnitteluun, ostoslistan ja arjen askareiden tekemiseen sekä itsenäisen liikkumisen tukemiseen. Erityisen tärkeäksi etäkohtaamissa nousi keskustelutuki. Etäkohtaamiset koettiin hyvin intensiiviseksi tavaksi kohdata. Kokeilun edetessä myös tavoitteellisuus rakentui koko ajan vahvemmaksi.

Itsenäisen asumisen etätuen kokeiluiden vaikutukset ovat heijastuneet positiivisesti toimijoiden minäkuvaan, henkilöstön työnkuvaan sekä muotouttaneet myös organisaation toimintaa. Toimijoiden kokemuksissa korostuu uuden viestintätavan oppiminen sekä itsellisyyden ja omatoimisuuden tunteet siitä, että pystyy hyödyntämään uudenlaista, kevyempää tukimuotoa arjessaan. Henkilöstön kokemuksissa tulee esiin se, että etätuesta on muotoutumassa hyvää vauhtia uudenlainen tapa toteuttaa ohjaustyötä. Se on tuonut vakiintuneeseen arkeen uusia, asiakaslähtöisiä sisältöjä ja vaikuttanut positiivisesti työhyvinvointiin. Kokeilun myötä on syntynyt uusi ammattikuva, sillä hankkeen etätuen kokeilussa mukana ollut yhteisö on ottanut etäohjauksen yhdeksi työvälineeksi. Toisessa pilottiyhteisössä, jokainen itsenäisesti asuva toimija on perehdytetty etätuen käyttöön, jotta jokaisella on mahdollisuus hyödyntää tukimuotoa tarvittaessa.

Kuulumisia kehittäjäkumppaneilta

Siun soten Juuan tuetussa asumisessa etätukea kokeiltiin aluksi asumisvalmennuksessa. Kokemukset etätuesta ovat olleet positiivisia niin itsenäisen asumisen tukemisen näkökulmasta, kuin kehittyvänä ja mielekkäänä työvälineenä asiakastyössä. Etätuen käytön kehittämistä ja käytön laajentamista myös muille asiakkaille on tukenut asiakkailta tulleet toiveet ja palautteet. Kaikkia tukikäyntejä ei voi korvata etätuella, vaan sen käyttöä mietitään yhdessä asiakkaan kanssa tapauskohtaisesti. Tähän mennessä asiakas on saanut etäyhteydellä keskustelutukea sekä ohjausta ja suunnittelua kodinhoidossa ja ruoanlaitossa. Etätuen käyttöä kehitetään ja laajennetaan asiakkaiden toiveita ja tarpeita kuunnellen sekä organisaation arvot ja asumisen laatukriteerit huomioiden.

Terveisin, Juuan tuetun asumisen ohjaajat Airi ja Tiina

Mitä ajatuksia etätuki sinussa herättää? Mitä etätuki voisi sinun arkeesi tai työnkuvaasi tuottaa?

2 comments

    1. Kiitos Mika, mukava kuulla ajatuksiasi! Digitalisaatio on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia toimintatapojen muuttamiseen ja toimintojen räätälöintiin. Tätä päivää, juurikin niin 🙂

Vastaa käyttäjälle [email protected] Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *