DigiSuperSudet: ideasta podcastiksi

DigiSuperSusien kaikki neljä julkaistua podcast-jaksoa voit kuunnella täällä.

Miten kaikki alkoi?

Idea podcastista syntyi #Ihan Diginä! -hankkeessa. Elsa, Niko ja Jere olivat tuttuja jo entuudestaan, joten podcastia oli kiva lähteä yhdessä tekemään. Uusi tuttavuus Tiina puolestaan istui porukkaan hyvin ja hänen kanssaan oli muiden tiimiläisten mielestä tosi helppo työskennellä.

Podcastin tekeminen oli DigiSuperSusille uusi juttu, sillä aiempaa kokemusta podcasteista oli vain vähän. Ääniviestit ja omien videoiden tekeminen olivat kuitenkin tuttuja jo entuudestaan.

Miltä podcastin tekeminen tuntui?

Aluksi tiimiläisiä jännitti hieman mikrofoni ja miten ja miltä oma ääni kuulostaisi. Kun nauhoituksia harjoiteltiin ja kuunneltiin, jännitys kuitenkin hävisi eikä podcastin julkaisu niinkään enää jännittänyt. Haastatteluja tehtäessä ensimmäinen DigiSuperSusien jakso oli julkaistu. Mitä tekijät itse olivat jaksosta mieltä?

– Hyvältä kuulosti, musiikki oli hyvä, Niko toteaa. Jeren mielestä parasta podcastissa olivat haastattelut. Elsa kertoo, että podcastista on tullut kehuja.

Miten podcast tehtiin?

Tiimin nimen DigiSuperSudet keksi Elsa ja podcastin tunnusmusiikki valittiin yhdessä. Myös podcastin aiheet valikoituivat omien kiinnostuksen kohteiden mukaan.

DigiSuperSudet kokoontuivat kahden kuukauden ajan kahdesti viikossa. Yhdessä Tiinan kanssa harjoiteltiin äänittämistä, haastattelemista, puheenvuorojen antamista toisille ja nauhoitusten leikkaamista. Äänitysten muokkaukseen käytetty ohjelma Audacity oli hieman hankala, sillä siinä oli paljon kuvakkeita. Kännykällä äänityksen muokkaaminen on tuntunut vähän helpommalta.

Tiinalla oli päävastuu nauhoitusten editoinnista. – Olis voinut tulla höpöhöpö muuten, tiimiläinen kommentoi. Tapaamisissa oli tosi hauskaa, juttua riitti ja välillä nauhalle tallentui sellaistakin mitä ei olisi pitänyt, niissä oli sitten aikamoinen poistaminen.

Tulevaisuuden suunnitelmat

DigiSuperSusilla on paljon ideoita myös tuleville podcast-jaksoille. Ystävyydestä olisi kiva tehdä jakso, jossa juteltaisiin kavereiden kanssa siitä, mitä ystävyydessä voi sattua. Haastatteluja voisi tehdä lisää, ja niihin voisi tulla haastateltaviksi alihankintatöitä tekeviä ja vierailijoita päivätoiminnan eri ryhmistä. Rakkaus ansaitsisi oman jaksonsa, ja urheilustakin riittäisi vielä puhuttavaa.

Innostuitko?

Lopuksi DigiSuperSusien vinkit ja terveiset kaikille, joita podcastien tekeminen kiinnostaa:

  • Podcastit ovat mukavia, tehkää ehdottomasti!
  • Älä laita toisen musiikkia omaan jaksoon, jos ei ole lupaa.
  • Keskity tekemiseen ja anna toiselle puheenvuoro.
  • Jos on uskallusta niin rohkeasti vaan mukaan!

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *