Maailma muuttuu – entä työ- ja päivätoiminta?

Sosiaali- ja terveysministeriö on nostanut tulevaisuuden megatrendeiksi muun muassa teknologisen kehityksen sekä osallistuvan yksilön. Vierasnäppäimistöllä Tarja Huotari Siun Sotelta kirjoittaa siitä, kuinka näiden muutosten tulisi näkyä vammaispalvelujen työ- ja päivätoiminnoissa.

Asiakaslähtöisyyden merkitys

Tähän aikaan kuuluu palvelujen kehittäminen asiakaslähtöiseksi. Iät ja ajat on puhuttu, kuinka juuri meidän tarjoamamme palvelu on asiakaslähtöistä. Mielestäni asiakaslähtöisyys terminä on kuitenkin muuttunut. Ennen toimimme asiakaslähtöisesti, kun me työntekijöinä arvioimme asiakkaamme tarvitsemat palvelut. Tänä päivänä asiakaslähtöisyyttä on se, että asiakas saa itse kertoa, mitä palveluja tarvitsee ja pääsee mukaan palvelujen kehittämisprosessiin. Puhutaan osallisuudesta. Ei riitä, että työntekijät tarjoavat työ- ja päivätoiminnoissa sisältöjä, jotka he kokevat hyviksi ja tarpeellisiksi asiakkaille. On kerättävä palautetta  ja tarjottava sellaisia toiminnan sisältöjä, mitä asiakkaat toivovat ja mitkä ovat tätä päivää. Tämä mullistaa työotettamme ja välineitä, joita työntekoon tarvitsemme.

Digi osallisuuden välineenä

Mitkä sitten ovat ne nykyajan välineet, joiden avulla asiakkaat pääsevät mukaan kehittämään palveluja ja tuomaan esille omia toiveitaan? Ensimmäisenä mieleeni tulee digi. Digihän kuuluu kaikkien ihmisten arkipäivään, eikö? Valitettavasti asia ei olekaan niin itsestään selvää, kun puhutaan kehitysvammaisista henkilöistä ja digistä arjessa. Kuitenkin monella kehitysvammaisella henkilöllä on halu oppia digin käyttöä, etenkin jos he pääsevät tutustumaan asiaan käytännössä.

Jos minulta vietäisiin digi pois, syrjäytyisin monesta asiasta. Digi mahdollistaa joustavammat palvelut. Voimme käyttää digin avulla palveluja riippumatta siitä, missä olemme ja paljonko kello on. Digi on myös tärkeä, kun puhutaan ystävyyssuhteista. Käsi ylös, kuka käyttää WhatsAppia, Facebookia, Instagramia…? Teknologia ja digipalvelut kehittyvät koko ajan, mutta miten käy, jos asiakkaiden taitoja käyttää niitä ei tueta? Digitaitojen puute voi näkyä monessa asiassa ja tulee aiheuttamaan syrjäytymistä monella saralla, jos siihen ei nyt puututa.

Yhdessä opetellen

Asiakkaan digitaitojen vahvistamisen on tultava toimintatavaksi palveluihimme. Vaikka digi on jo vahvasti monen arkea, yhtälö on hankala, kun puhutaan kehitysvammatyöstä. Monesti kehitysvammaiset henkilöt jätetään kehityksen ulkopuolelle, koska pelätään seurauksia. Lisäksi työntekijöiden täytyy itsekin perehtyä asioihin, jotka voivat olla heille vieraita. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikessa ei tarvitse olla valmiiksi hyvä. Toisista yksiköistä voidaan pyytää apua. Asioita voidaan opetella yhdessä asiakkaiden kanssa tai asiakkaat voivat opettaa toisiaan sekä ohjaajia digin käytössä. Tämähän on oiva paikka yhdessä oppimiseen!

Ideoita työ- ja päivätoimintaan

Sen lisäksi, että digin opettamisesta hyötyvät asiakkaat, se voi antaa mahdollisuuksia myös työ- ja päivätoiminnan kehittämiseen. Olisiko asiakkaiden mahdollista osallistua oman tai toisen yksikön toimintaan kotoa verkon välityksellä? Aikaa säästyy jos netistä löytyy valmiita menetelmiä ohjaustilanteisiin tai paperisten kuvien leikkaamisen ja liimaamisen sijaan asiakkaan kanssa kommunikointiin voidaan hyödyntää digikuvia. Entä voisivatko emojit välittää asiakkaiden mielipiteitä tarkemmin ja monipuolisemmin kuin perinteiset hymy- ja surunaamakortit? Digi voi myös tuoda uutta jo olemassa olevaan toimintaan. Asiakkaat voivat esimerkiksi innostua liikunnasta enemmän, jos ulkona liikutaankin Pokemon Go -pelin tai geokätköilyn merkeissä. Uudet näkökulmat voivat innostaa myös enemmän opiskelijoita ja sijaisia kehitysvamma-alalle.

Rohkeasti uutta kohti

Kun digitaidot ovat hallussa, se lisää mahdollisuuksia ja helpottaa kaikkien arkea. Tällä hetkellä haasteena kuitenkin on, miten osataan johdattaa nykyisiä työntekijöitä uudenlaisiin työtapoihin. Kannustan kaikkia työntekijöitä olemaan rohkeita digin käyttöönotossa asiakkaiden kanssa työ- ja päivätoiminnoissa. Jo yhden työntekijän innostuksella saadaan paljon aikaan. Työntekijöiden olisi hyvä muistaa ottaa digi puheeksi myös opiskelijoiden perehdytyksessä. Maailma muuttuu, joten palvelujemme on myös muututtava!

2 comments

  1. lähihoitaja tarvitsee digiä kun tekee vaativaa työtä sairaalassa tai etä työnä silloin on digi tarpeen

    1. Hei, kiitos kommentistasi! Digi tarjoaa todellakin lähihoitajan työhön monenlaisia mahdollisuuksia. Jatkossa niitä toivottavasti hyödynnetään entistäkin monipuolisemmin 🙂

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *